Kun kulkija saapuu elonkierrolta Jokioisten kartanon historialliseen puistoon, hän kohtaa ensimmäiseksi suuret, vanhat lehtipuut.

Rauhoittumaan kutsuva puisto on kulttuurihistoriallisesti ja puutarhataiteellisesti arvokas suojelukohde. Sen historiallinen yleishahmo on säilynyt suhteellisen hyvin yli 200-vuotisen historiansa.

Vuonna 1562 kuningas Erik XIV antoi Portaan pitäjän Jokioisten neljänneskunnan läänitykseksi Klaus Kristerinpoika Hornille, jonka piti sitä vastaan ylläpitää sotajoukossa 10 ratsumiestä. Horn ja häntä seuranneet omistajat asuivat muualla.

Laamanni Gustaf Gottfried Reuterholm osti Jokioisten kartanon vuonna 1773. Reuterholm oli kiinnostunut tieteistä, maanviljelystä ja puutarhoista. Reuterholm koetti saada myös alustalaisensa istuttamaan lehtokujia ja hedelmäpuita kirjaamalla joihinkin alustalaisten tekemiin vuokrasopimuksiin ehdoksi, että vuokraajan tuli istuttaa hyviä lehmuksen, pihlajan, tuomen tai vaahteran taimia. Reuterholm palkkasi myös puutarhurin Jokioisiin.

Maaherra Ernst Gustaf von Willebrand (1751 - 1809) osti Jokioisten kartanon vuonna 1791. Edeltäjistään poiketen Willebrand asui kartanossa. Hän rakennutti uuden, kaksikerroksisen tiilisen päärakennuksen (1798), jonka ensimmäiset piirrokset suunnitteli Tukholman kaupunginarkkitehti C.C. Grjörwell. Kartano rakennettiin ruotsalaisen arkkitehti Erik Palmstedtin suunnitelmien mukaan. Rakennus edustaa ns. uusklassillista tyyliä. Nykyisin rakennus on MTT:n käytössä.

Willebrand rakennutti alueelle kivisen parsinavetan, viljamakasiinin, konttorin (nykyinen Impilinna), viinanpolttimon (nykyinen Murula), kasvihuoneen ja tapulimakasiinin.

Willebrandin toimesta kartanon puisto uudistettiin ja laajennettiin englantilaiseksi maisemapuistoksi. Ihanteen mukaan päärakennuksen tuli seistä vapaasti keskellä puistomaisemaa. Puistossa oli jaloja lehtipuita, koristepensaita ja lehtokujia. Perimätiedon mukaan Willebrand istutti omin käsin ruusun taimia. Vaeltelua varten oli kävelyteitä, istuinpenkkejä ja huvimajoja. Puistossa oli myös paviljonkeja. Kaarisiltaa pitkin pääsi joessa olevalle pikkusaarelle.

Willebrand oli kiinnostunut myös hedelmien ja vihannesten viljelystä. Puiston eteläreunaan joen lähelle hän rakennutti kasvihuoneen, joka perimätiedon mukaan oli pienoisjäljennös Versaillesin linnan ansarirakennuksesta. Jokioisten kartanon kasvihuoneessa viljeltiin kirsikoita, aprikooseja, viikunoita, pomeransseja, sitruunoita, persikoita ja viinirypäleitä. Kasvihuoneen vieressä etelärinteellä sijaitsi omenatarha.

Willebrand määräsi, että hänet on haudattava puistoon kuusia kasvavalle kunnaalle. Hän valitsi paikan sen perusteella, että siinä paikassa hän istui usein kävellessään puistossa ja tunsi aina leppoisaa väsymystä. Hauta oli ensimmäisiä suomalaisten kartanoiden alueille perustetuista hautapaikoista.

Myöhemmin Willebrandin vaimo, Vendla Gustava, haudattiin samaan paikkaan. Vuonna 1833 heidän lapsensa pystyttivät hautapaikalle muistomerkin. Siinä lukee, että maaherralla ja hänen vaimollaan oli tapana käyskennellä puistossa sekä hoitaa ja vaalia sitä.