Koekentät ovat tutkimuksen perusta

Koekentät ovat olleet osa Jokioisten kartanoiden peltomaisemaa jo 1930-luvulta lähtien. Suurin osa koekentistä kuului 1980-luvulle asti Jokioisten kasvinjalostuslaitoksen toimintaan. MTT:n siirtyminen Jokioisille 1980-luvun alussa lisäsi koekenttiä, joita on nykyisin noin 150 hehtaarin alalla.

Yksittäisiä koeruutuja on noin satatuhatta. Koeruuduilla tehtävät mittaukset muodostavat perustan kasvintuotantotutkimukselle. Koeruuduilta saadaan aineistoa tutkimuksiin, jotka liittyvät maaperän ominaisuuksiin, viljelytekniikkaan, kasvutekijöihin, kasvinsuojeluun, kasvinjalostukseen, kotieläinten ravitsemukseen ja elintarvikkeiden laatuun.

Monipuolista tietoa peltokasveista


Elonkierto sijaitsee Ojaisten peltoalueella, jonka koeruuduista suurin osa on maanviljelyskemian ja -fysiikan sekä kasvinviljelyn ja -jalostuksen tutkimuksissa.
Suurin osa koeruuduista on 5 - 10 metriä pitkiä ja 1,5 - 2,5 metriä leveitä. Yhdessä kokeessa ruutujen määrää vaihtelee kymmenestä satoihin. Kerranteiden eli samalla tavalla käsiteltyjen ruutujen lukumäärä on useimmiten neljä. Monivuotisissa kokeissa koekäsittelyt toistetaan tietyillä ruuduilla vuosittain, pitkäaikaisissa kokeissa jopa vuosikymmeniä.

MTT:ssä peltokasveista tutkitaan tällä hetkellä erityisesti kauraa, ruista, mallasohraa, perunaa ja nurmituotantoa. Uusi laaja tutkimusohjelma selvittää kasviperäisten biomolekyylien käyttöä elintarviketuotannossa. Ympäristönsuojeluun ja hoitoon liittyviä uusimpia tutkimusohjelmia ovat ilmastomuutoksen vaikutukset kasvintuotantoon ja maatalouden kestävän kehityksen indikaattorit.