Kosteikko on vesistökuormitusta vähentävä oja, puro, joki tai muu vesistön osa ja sen ranta-alue, joka suuren osan vuodesta on veden peitossa ja muunkin ajan pysyy kosteana.

Elonkierrossa pellon ja Loimijoen välissä on pieni kosteikko. Siinä kasvit käyttävät hyväkseen ravinteita kosteikon maaperästä ja valumavedestä. Kasvit hidastavat veden virtausnopeutta. Vesi suotautuu osittain maakerrosten läpi, jolloin valumavesien kiintoainesta ja ravinteita jää kosteikon maaperään.

Kosteikkojen vaikutukset voivat olla hyvin merkittäviä. Ravinnepitoisista valumavesistä voidaan poistaa osa kiintoaineesta, fosforista ja typestä. Tärkeimmät kosteikkoprosessit ovat kiintoaineen ja siihen sitoutuneiden ravinteiden laskeutuminen kosteikon pohjalle, ravinteiden kerääntyminen kosteikon biomassaan, nitraattitypen pelkistyminen ilmakehään haihtuvaksi typpikaasuksi ja mikrobiologiset reaktiot.

Kosteikkojen perustamiselle sopivia paikkoja on niukasti. Yksinkertaisinta on palauttaa ne alkuperäisille paikoilleen. Tyypillisesti kosteikot ovat olleet notkoissa, joiden pohjalla on kulkenut matalahko luonnon uoma. Tulva-alueina toimineet notkotasanteet on usein kuivatettu viljelykäyttöön, mutta ne voidaan myös palauttaa alkuperäiseen tilaansa.