Maiseman monet kasvot


Kalliokumpareelta näkyy maakunnallisesti arvokas Loimijokilaakso luhta-alueineen ja koekenttineen. Elonkierrossa kerrotaan Loimijokilaakson maiseman ja eläinlajiston muutoksista 1900-luvulla.
Elonkierto sijaitsee Loimijokilaaksossa, joka muodostaa Jokioisten maiseman rungon. Loimijokilaakso asutettiin pysyvästi 1200-luvulla. Vesiä pitkin tulivat ensimmäiset asukkaat ja viljavaan jokilaaksoon raivattiin ensimmäiset pellot asutuksen vakiintuessa. Joen varteen Alakosken partaalle perustettiin Jokioisten kartanot.

Maaseudulla eläneet ihmiset ja heidän työnsä ovat synnyttäneet suomalaisen kulttuurimaiseman ajalliset kerrokset. Maaseutuhistorian eri vaiheet ovat näkyneet maisemassa hitaana ja vähittäisenä kehityksenä, mutta myös nopesti tapahtuneina dramaattisina muutoksina.

Yleensä maatilatalouden luomat kulttuurimaisemat ovat kauniita ja vaihtelevia. Maatalouden rakenteiden muuttuessa myös maaseudun kulttuurimaisema on muutosten edessä: tehokkuuden vaatimus tuotannossa on vähentänyt luonnon ja maiseman monimuotoisuutta, karsinut pieniä yksityiskohtia. Maiseman muutos tapahtuu varkain, vähän kerrallaan niin, että lopussa on jäljellä enää vain muisto menneestä. Niittyjen ja hakamaiden nopea häviäminen on yksi merkittävimmistä muutoksista suomalaisessa luonnossa.

Idyllistä elannoksi

Maaseudun kulttuurimaisema koostuu avoimesta viljelymaisemasta, rakennetusta ympäristöstä ja kulttuurivaikutteisesta luonnosta. Maiseman suojelu edellyttää samanaikaisia toimenpiteitä kaikkien osatekijöiden säilyttämisessä ja hoidossa. Kulttuurimaisemasta huolehtiminen edellyttää, että maatilatalous on elinvoimaista ja tuotanto monipuolista. Maisemasta ja puhtaasta luonnosta tulee maaseudun vahvuuksia vasta, kun ne muutetaan toimeentuloksi. MTT:n maisematutkimus selvittää maaseutumaisemaan liittyviä arvoja ja maiseman ekologisia muutoksia.