Suurin osa niityistämme on syntynyt metsiä raivaamalla ja kaskeamalla tai tulvamaita ja soita kuivattamalla. Lisäksi maastamme löytyy alkuniittyjä, jotka ovat syntyneet ilman ihmisen toimintaa rannoille, kallioille sekä metsärajan yläpuolisille tunturialueille.

Perinteinen maatalous perustui laajoihin niittyalueisiin, joilta niitettiin karjalle talvirehu, ja joita karja niiton jälkeen laidunsi.

Vuosisataisen laiduntamisen ja niittämisen seurauksena niityt kehittyivät runsaslajisiksi ja vaihteleviksi eliöyhteisöiksi. Perinteiset hoitomuodot - laiduntaminen ja niittäminen - suosivat pienikasvuisia, valoa vaativia ja kilpailullisesti heikkoja kasvilajeja ja niillä eläviä hyönteisiä.

Kuivia, hiekkaisten tai kallioisten maiden niittyjä kutsutaan kedoiksi. Pitkään jatkunut laiduntaminen on kehittänyt kedoille omaleimaisia kasviyhdyskuntia, jotka viihtyvät niukkaravinteisessa maassa. Ketoja koristavat monet värikkäät kukat kuten mäkitervakko, keltamatara, ketoneilikka ja kissankello.

Kaskipelloille viljelyn jälkeen syntynyttä niittyä kutsuttiin ahoksi. Ahoilla menestyivät monet nykyisin harvinaisiksi käyneet kasvit, kuten hirvenkello, kelta-apila ja kirkiruoho. Viljaville vettä pidättäville maalajeille muodostuivat tuoreet niityt, jotka olivat aikoinaan parhaita heinämaita. Tuoreiden niittyjen kasvillisuus vaihtelee suuresti maaperän kosteuden, ravinteisuuden ja kalkkipitoisuuden mukaan. Pääosan kasvutilasta hyödyntävät monet heinäkasvit, joiden seassa kasvaa kukkakasveja kuten harakan- ja peurankello, puna- ja metsäapila, hiirenvirna, niittynätkelmä, aho- ja keltamatara, päivänkakkara, kultapiisku, ahde- ja ketokaunokki. Kosteimmilla paikoilla menestyvät mm. mesiangervo, huopaohdake, ojakellukka ja karhunputki.

Elonkierron polun ja Loimijoen väliin jäävällä laidunalueella esiintyy tuoreita niittyjä. Ne ovat pääosin hyvin reheviä, koska niille kulkeutuu ravinteita ja vettä ympäröiviltä pelloilta. Paikoitusalueen reunalle sekä makasiinin läheiselle kumpareelle on perustettu kukkaniitty, johon on kylvetty tyypillisiä kuivan ja tuoreen niityn kasveja.

Loimijoen alavilta luhtaniittyiltä korjattiin heinää vuosisatojen ajan. 1940-luvulla nämä rantaniityt otettiin kuitenkin viljelyyn. Viime vuosina osalla luhta-alueesta on aloitettu laidunnus ja osa on jätetty luonnonhoitoalueeksi. Nyt luhdalta kuuluu jo useamman ruisrääkän narina alkukesän öinä.